Kestävien vaatteiden rekkiä etsimässä

IMG-20171029-WA0005

Onko kestävä vaate vain tavoittamaton luksustuote?  Onko edes saatavilla vaatetta, joka täyttäisi niin eettiset kuin ekologiset vaateet ja pysyisi kohtuullisessa budjetissa? Kiinnostaako yrityksiä tehdä vastuullisia vaatekauppoja? Nuoret Yritysvastuutoimijat Planin Mitä-verkostosta aikoo pureutua teemaan syksyn ja talven aikana ja yrittää aurata tietä kestävämmille vaatekaupoille.

 

Työtapaturmat, lapsityövoima, terveydelle vaarallinen työ, pakkotyö, ylipitkät työajat, järjestäytymisoikeuden puuttuminen tai elämiseen riittämätön palkka. Harva kuluttaja elää enää epätietoisuudessa vaateteollisuuden epäeettisestä toiminnasta.

 

Iso läjä vaatteistamme, joita kauppojen rekistä valikoimme, tulevat niin kutsutuista riskimaista, joissa vaatteiden tekijöiden ihmisoikeukset eivät aina toteudu. Suurin osa suomalaisten ostamista vaatteista tehdään Aasian riskimaissa. Vuonna 2013 42 % tuontivaatteista oli Kiinasta, 13 % Bangladeshista ja 4 % Intiasta. Lisäksi Suomeen tuodaan vaatteita Itä-Euroopasta, Romaniasta ja Ukrainasta, jotka on myös määritelty riskimaiksi.

 

Vaatetuotannon valvonta on kehittynyt

 

Riskimaista hankkiminen ei  kuitenkaan ole lähtökohtaisesti huonoa: vaikka vaatelapussa olisi mustaa valkoisella kirjailtu Bangladesh tai Kiina, se ei automaattisesti tarkoita, että juuri kyseisen vaatteen valmistuksessa olisi rikottu ihmisoikeuksia.

 

Siirryttäessä tälle vuosikymmenelle yritykset eivät enää ole voineet kohauttaa vain harteitaan ihmisoikeusrikkomusten edessä. YK:n ihmisoikeusneuvosto on vuonna 2011 hyväksynyt ihmisoikeuksia ja yrityksiä koskevat periaatteet, joiden mukaan yritykset ovat omalta osaltaan vastuussa ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Vastuu tarkoittaa, että yritysten on kartoitettava tuotantonsa ihmisoikeusvaikutuksia ja -riskejä sekä estettävä ja lievennettävä loukkauksia.

 

Etenemistä on tapahtunut. Vaatetehtaiden työolosuhteet ovat parantuneet. Esimerkiksi Bangladeshissa vuonna 2013 tapahtuneen 1000 työntekijää vieneen tehdastulipalon jälkeen tehtaiden turvallisuutta on oltu viemässä eteenpäin.

 

Osa tunnetuista vaatemerkeistä on viime vuosikymmenien aikaan liittynyt osaksi jotain kestävän toiminnan sertifiointijärjestelmää. BSCI, SA8000, Ethical Trading Initiative, Fair Wear Foundation ja Fair Labor Association ovat järjestelmiä, joihin kuulumalla yritykset ovat sitoutuneita tiettyihin eettisiin toimintaperiaatteisiin. Mikäli yritys tällaisen järjestelmän sopimuksiin on sitonut, löytyy siitä yleensä tieto vaatteen tuotetiedoista.

 

Kotimaissa liikehdintää isompien yritysten puolelta vastuullisempiin toimintoihin vaateteollisuudessa on havaittavissa ainakin strategioiden puolella. Yritykset ovat luoneet yhteiskuntavastuustrategioita ja palkanneet vastuuasioita koordinoivia asiantuntijoita.

 

Pitäisikö boikotoida?

 

Vuonna 2014 suomalaiset vaatealan yritykset eivät saaneet kovin hyviä pisteitä  Clean Clothes campaign – vaatetutkimuksessa. Vaikka kotimainen yritys ei vielä olisi pystynyt osoittamaan esimerkillistä toimintaa vastuullisilla vaatekaupoilla, se ei välttämättä tarkoita sitä,  että kuluttajan kannattaisi ruveta välttämään vaatekauppoja kotimaisten vaateyritysten rekeillä.

 

Bangladeshissa toimiva ammattijärjestön johtaja ei toivo länsimaalaisia ihmisiä ryhtyvän boikottiin. Parhaimmaksi keinoksi hän kokee yrityksiin vaikuttamisen. Myös Eetti ry:n raportissa tärkeimmäksi työkaluksi todetaan pitkäjänteinen yhteistyö yritysten ja tehtaiden välillä:

 

– Liikesuhteita ei tulisi katkaista ihmisoikeusloukkauksia löydettäessäkään, koska usein liikesuhteiden katketessa kärsijäksi joutuvat lopulta tehtaan työntekijät, jotka menettävät työpaikkansa.

 

Kuluttajan tehtävä

 

Jos yritysten on oltava skarpimpia vastuullisuustyössään, on kuluttajankin nostettava valmiuttaan. Kuluttajana me voimme vaatia yrityksiä ja kansanedustajia toimivaan kestävämmän vaateteollisuuden eteen.  Me Planin Nuoret yritysvastuutoimijat tutkimme aihetta tänä syksynä ja talvena ja haluamme herättää niin kuluttajia kuin yrityksiä vastuullisten hankintojen pariin.

 

Kestävämpi vaateteollisuus, jossa tuotannon alkupäässä olevat tehdastyöntekijät saisivat elämiseen oikeasti riittävän palkan, ei ole kyse länsimaalaiselle kuluttajalle suuri uhraus. Usein kyse on vain muutamista senteistä. Muutama prosentti t-paidan hinnasta voi tarkoittaa jossakin toisaalla lasten lähettämistä kouluun mahdollisena.

 

Kestävämmän kulutuksen syksyä toivotellen,

Nuoret yritysvastuutoimijat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s